Kaikkien joululahjakäsitöiden jälkeen halusin tehdä jotain itselleni. Tarvitsin itselleni uuden lämpimän pipon, ja tykästyin
paremmalle puoliskolleni tekemään pipoon niin paljon, että tein itselleni samanlaisen, vain eri värisen ja vähän pienemmän. Lankaa jäi reilusti, joten tein vielä lapasetkin.
|
Puikot: 3½ mm, lanka: 7 velj. Nostalgia |
Pipo on aina oikeaa neuletta lyhennetyin silmukoin, joten se kallistuu vähän taaksepäin. Halusin lapasiin samaa tekstuuria, ja halusin kokeilla tehdä lapaset poikittain neuloen, ja muistelin, että jossain Novita lehdessä oli ollut sellaisiin ohje. No, löytyihän se ohje Novita talvi 2012 numerosta, malli numero 24. Ohjeessa oli miehen ja lapsen koko, mutta tein siltä väliltä, niin kooksi tuli hyvä naisen koko.
|
Kukkuu! |
Tarkoitus oli tehdä lapasista tarkoituksella hieman löysät, että alle saa mahtumaan toiset lapaset tai hanskat. Olen todennut, että tällaiset tuplalapaset on kylmillä säillä tosi lämpöiset. Tuo poikittainen malli oli tosi helppo tehdä, ja hauskaa vaihtelua tavallisiin suljettuna neuleena tehtäviin lapasiin. Me like! Tuli tänään jo testattua aamulenkillä koiran kanssa, ja olivat kyllä näihin vähän lauhempii keleihin vähän liiankin lämpimät, kun alla oli hanskat.
I made this hat and mittens set for myself in garter stitch. The mittens were a new and refreshing experience, they are knitted sideways. They are really warm, especially when you wear another pair underneath. Even a bit too warm for this -2C weather!