lauantai 4. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 tilastoja

Olen nyt muutaman vuoden pitänyt tilastoa ostamistani langoista ja langankulutuksesta. Tavoitteenani on ollut pienentää lankavarastoa, ja ostaa lankaa vain tiettyä projektia varten. Luulin onnistuneeni tavoitteessani, sillä en ole todellakaan ostanut lankaa "ihan muuten vaan", mutta kuinkas kävikään. Langankulutukseni on ollut viime vuonna 3169 grammaa ja ostettua lankaa oli 4400 grammaa. Syynä tuohon taitaa olla se, että vaikka lankaa ostaisi vain tiettyä projektia varten, aina jää jonkin verran ylimääräistä lankaa jäljelle.

Vuoden mittaan tein 18 kpl myssyjä tai pipoja:

Tässä muutama tekemäni sytomyssy
Viime vuoden haasteena meillä oli tehdä 13 paria sukkia vuonna 2013. Tein jopa yhden ylimääräisen parin.

Tässä yhdet lokakuussa tekemäni sukat, jotka menivät joululahjaksi
Amigurumeja tai muita virkattuja hahmoja tein kolme:

Siskontytölle tekemäni amiguruminukke
Huiveja tein yhden ainoan kappaleen, ja joululahjaksi tein kaksi kranssia.


Verrattuna viime vuosiin, langankulutus on kyllä selvästi pienentynyt, vuonna 2012 se oli 7176 grammaa ja vuonna 2011 7549 grammaa. No, eipä noilla luvuilla ole merkitystä, teen käsitöitä sen verran kuin hyvältä tuntuu ja ehdin, ja näköjään viime vuonna oli vähän hiljaisempaa sillä rintamalla.Mutta mä vaan niin tykkään kaikenlaisista tilastoista!

I've kept statistics of the yarn I've bought and my yarn consumption for a few years now. My goal has been to decrease my yarn stash, and buy yarn only when I have a specific project in mind. Well, I haven't been quite successful; I've consumed 3169 grams and bought 4400 grams.  Compared to previous years, my yarn consumption has decreased quite a lot, in 2012 I consumed 7176 grams and in 2011 7540 grams of yarn. But the numbers don't really matter, I knit and crochet when I feel like it, and when I have time. I just like statistics!

Ei kommentteja: