Vein tänään sytomyssyt Vaasan keskussairaalan onkologiselle poliklinikalle. Kaiken kaikkiaan niitä kertyi 38 kappaletta, eli ison muovikassillisen verran. Ihan hyvä saalis! Tässä viimeisimpiä valmistuneita itseltäni:
Kummasti violettivoittoista oli tuo omien myssyjeni pino. Johtui suureksi osaksi siitä, että mulla oli valtavasti Drops cotton light -lankaa tuossa värissä. Olin siitä aloittanut yhtä isompaa projektia, johon en ollutkaan tyytyväinen, ja purkuun meni. Siitä tuli aika monta myssyä, ja vielä pikkuinen kerä jäikin. Kaiken kaikkiaan tein itse 19 myssyä.
Sain tänään työkaverilta pussillisen myssyjä:
Langat ovat puuvillaa tai bambu-puuvillasekoitusta. Tykkään tuosta Solf mössan -mallista, jolla kaksi alarivin myssyä on tehty.
Sitten yhteiskuva kaikista myssyistä:
Aikamoinen kokoelma erivärisiä ja -kokoisia myssyjä! Kovasti kiitollisina ne otettiin vastaan jälleen kerran. Aion kyllä jatkossakin niitä kerätä, ainakin kerran vuodessa.
Kävin 5-vuotiskontrollissa samalla kertaa, ja tämän piti olla viimeinen käyntini. Veriarvoissa oli kuitenkin jotain häikkää, ja joudun vielä käymään kokeissa ja sitten uudestaan lääkärissä. Toivotaan nyt, että kaikki on kuitenkin hyvin, yritän olla positiivisella mielellä.
I took these chemo hats to the hospital today, 38 in total. I made 19 of them, most of them are purple. The nurses were very grateful to receive the hats.
Virkattu Barbinvaate-joulukalenteri: Luukku 21
18 tuntia sitten
3 kommenttia:
Paljon olet tehnyt ja paljon saanut sytomyssyja, niin moni ilahtuu.
Parhainta jatkoa sinulle!
Upea lahja!
Tsemppiä sinulle, toivotaan että kaikki on hyvin.
Onpa kivannäköisiä ja kauniita myssyjä. Toivottavasti kaikki menee hyvin niiden kokeiden suhteen ja ei olisi mitään hälyyttävää.Positiivinen asenne auttaa.
Lähetä kommentti