perjantai 24. tammikuuta 2014

Vaasan sytomyssykampanja 2014

Kuten jo useampana vuonna aikaisemminkin, kerään tänäkin vuonna sytomyssyjä Vaasan keskussairaalan sytostaattiosastolle. Ajattelin viedä myssyt huhtikuussa, kun teen toivottavasti viimeisen oman lääkärivisiittini onkologiselle osastolle. Tarkkaa aikaa tuolle en vielä tiedä, mutta sanotaan nyt vaikka, että ainakin huhtikuun puoleen väliin asti otan myssyjä vastaan. Ja sen jälkeenkin toki voin myssyjä sinne viedä. Voin ilmoitella sitten tarkempaa aikaa, kunhan sieltä päästä jotain kuuluu.

Sytomyssykampanjassa pätevät siis samat säännöt kuin aikaisemminkin, mutta kerrataan vielä, jos joukossa on niitä, jotka eivät ole aikaisemmin osallistuneet.


  • Myssyt voi olla neulottuja tai virkattuja
  • Langan tulisi olla jotain, joka ei kutita, esim. puuvillaa, bambua tai jokin keinokuitukin käy. Ei mielellään villalankaa, sillä se kutittaa, varsinkin paljasta ihoa vasten
  • Laita myssyn / myssyjen mukaan lappu, josta käy ilmi langan materiaali ja myssyn koko (ainakin suurin piirtein, esim. s, m, tai l
  • Myssyjä voi viedä esimerkiksi Pirjoliisaan. Niitä voi myös lähettää postitse, laita sähköpostia osoitteeseen miulimaria(at)gmail.com, niin lähetän osoitteeni. Voimme myös sopia tapaamisen esimerkiksi Vaasan kaupungin kirjastolla, jos olet Vaasalaisia.
  • Myssy voi olla malliltaan tai väriltään minkälainen tahansa, mielikuvitus on rajana. Lankapirtin blogista löytyy linkkejä hyviin sytomyssyohjeisiin.
Tässä kuvaa viime vuoden myssysaaliista. Eiköhän pistetä tänä vuonna vielä enemmän myssyjä puikoille ja koukuille!


2 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Lupaan osallistua ainakin yhdellä myssyllä!

Rantapuikko kirjoitti...

Minäkin ehdin vielä mukaan..hyvä muutaman lupaan ainakin tehdä.