sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Joulukransseja

Törmäsin ennen joulua tähän blogiin, jonka pitäjä oli tehnyt aivan ihania virkattuja kransseja. Siitä se ajatus sitten lähti, ja tein joululahjaksi pari jouluista kranssia. Lopputulokset eivät ole aivan niin ihania ja runsaita kuin alkuperäiset, mutta kyllä niistäkin ihan kivoja tuli.Tässä ensimmäinen:


Virkkasin ensin pohjaksi soiron kiinteillä silmukoilla ja sitten tein erilaisia koristeita, tähtiä, pipareita, palloja, joulutähden jne. ja ompelin ne kiinni. Ompelin kranssiin myös erilaisia pieniä jouluisia nappeja.


Tuo joulutähden malli on oma, ja innostuin siitä niin paljon, että tein seuraavan kranssin pelkästään niistä.


Noista joulutähdistä voisi tehdä vaikka mitä joulukoristeita, täytyy ehkä ensi vuonna kokeilla mitä muuta niistä voisi syntyä. Jos jotakuta kiinnostaa tuo joulutähden ohje, voisin ehkä kirjoittaa sen ylös, nyt kun se on vielä suht tuoreessa. muistissa.


I crocheted a couple of Christmas wreaths, inspired by a blog I found before Christmas. The first wreath has all kinds of Christmassy things like stars, gingerbread etc. The second one has four poinsettias, which is my own design.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Paahtunut Pipariakka

Leivoinpa tässä pipareita. Tai siis yhden. Siis virkkasin. Taisin paistaa sitä vähän liikaa, kun siitä tuli aika tumma.

I baked gingerbread cookies. Or just one. I mean crocheted. I think I baked it too long, because it is pretty dark.


Lankana oli Maijaa (ruskea) ja Nallea (valkoinen). Koukku 3 mm. Ohje Novita Talvi 2013. Ohjeen mukaan liimasin etu- ja takaosan pahville , virkkasin sivupalan etu- ja takapalaan kiinni kiinteillä silmukoilla ja täytin pumpulilla ja alaosaan laitoin makaronia painoksi. Pystyssä pysyy. Ohjeessa oli mainittu kirjailujen teko vasta viimeisenä, mutta itse kyllä kirjailin naaman ja essun ennen pahvin liimaamista. Ajattelin sen olevan järkevämpää niin, niinkuin se olikin.

The yarn is Maija (brown) and Nalle (white). The hook is 3 mm. The pattern is from Novita winter 2013. I glued the front and the back pieces on cardboard, like it said in the instructions, then crocheted the side piece to the front and back with single crochet. Then I filled her. She stands well on her own, I guess thanks to the macaroni at the bottom. The instructions told to do the embroidery last but I thought it would be more sensible to do it before gluing the pieces on the cardboard. 

Katsotaan nyt syntyykö akalle kaveri, olisi niin monta muutakin projektia tässä joulun alla, joten voi olla että tästä akasta tulee vanahapiika.

Let's see if I have time to make a gingerbread man too. I have so many projects now before Christmas that it might be she'll be an old maid.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Nostalgia

Tämä blogi on viettänyt aikamoista hiljaiseloa tänä syksynä. Olen kyllä käsitöitä jonkin verran tehnyt, mutta olen jo jonkin aikaa tehnyt juttuja pukinkonttiin, enkä ole viitsinyt niitä tänne vielä laittaa, ettei mene joululahjayllärit pilalle.

This blog's been pretty quiet this autumn. I've knitted though, but I've been doing Santa's work for a while now, and didn't want to spoil the surprise by putting any pictures here.

Minimanista tarttui alkusyksystä mukaan muutama kerä 7 veljestä Nostalgiaa, oikein paremman puoliskoni kehotuksesta. Hän tykästyi Nostalgian vihreään sävyyn ja vinkkasi, että uusi huivi olisi kiva. No, semmonen lähti pitemmittä puheitta puikoille. Toiveena oli simppeli huivi, jossa on hapsut. No, tällainen siitä tuli, ja kaveriksi tein vielä pipon, kun lankaa kerran riitti.

My man suggested I buy a few skeins of green 7 Brothers Nostalgia, when it was on sale. He said a new scarf would be nice. Well, I didn't need any more encouragement, but set to work, and this is how it turned out. I made a hat too, since there was enough yarn for it.

Yarn: 7 Brothers Nostalgia, Needles: 4 mm
Sanoisinko, että setistä tuli ihan kiva. Tein huivin ainaoikeaa, ja säännöllisin välein tein reikärivin. Pipoon tein joka toisen kerroksen oikein, joka toisen nurin, jotta saisin samanlaisen "ainaoikeaa" -efektin. Tein lyhennettyjä kerroksia niin, että pipo "kaatuu" taaksepäin. Lankaa huiviin kului 283 g ja pipoon 82 g.

Lämpimältä näyttää
The scarf is garter stitch with a lace patter of simple holes every 10 rows or so. The hat got a similar effect when I knitted and purled every other row. The yarn consumption was 283 grams for the scarf and 82 grams for the hat.

Tulipa testattua tuulenpitävyyskin samalla Eino-myrskyssä
Tämä setti taisi valmistua jo jokunen viikko sitten, mutta olen odotellut vähän parempia kuvauskelejä kuin sitä ainaista harmaata säätä. Mikäpä olisi ollut parempi kuvaussää kuin Eino -myrsky :)

maanantai 26. elokuuta 2013

Synttärisukat

Sisko täytti pyöreitä vuosia ja tein hänelle päälahjan lisäksi sukat. Malli on ihan perus, mutta tuollainen itseraidoittuva sukka ei sen kummempia kuvioita tarvinnutkaan. Lanka on Shoeller Stahlin Fortissima socka, puikot 2½ mm ja koko 40-41. Lanka oli mukavan pehmeää kutoa.

tiistai 6. elokuuta 2013

Här kommer Pippi Långstrump...

 ...sula hopsula hei sula hopsansaa. Katselin viime viikolla lankahyllyäni ja mietin, että mitähän voisin noista seiskaveikoista tehdä. Sitten sain inspiraation tehdä oikein kirjavat raitasukat. Raidat tuli ihan randomilla fiiliksen mukaan, näistä tuli jotenkin mieleen Peppi Pitkätossu. Ensin ajattelin, että annan nämä jollekulle vaikka joululahjaksi, mutta sitten ajattelinkin, että pidän nämä itse. Jostain syystä mulla ei ole kuin kahdet villasukat, toiset on rikki (parsija lakkoilee) ja toiset on unisukat, joten kyllä ne tulevat tarpeeseen.

I looked at my yarn stash last week and wondered  what I could do with all my Seven Brothers. Then I got an idea to make colorful stripey socks. For some reason they make me think of Pippi Långstockings. First I thought I'll give these to somebody, but then I thought I'll keep them for myself.

Peppisukat / Pippi socks
Size: 39
Yarn: 7 Brothers
Needles: 3½
Consumption: 109 g

perjantai 2. elokuuta 2013

Junasukkia

Satu on kerännyt kesän mittaan bloginsa kautta sukkia Vaasalaisille vauvoille Mulla on ollut jonkinasteinen kesäloma käsitöiden suhteen, mutta sentään kaksi paria pieniä sukkia onnistuin saamaan valmiiksi. Eli parit junasukat tuli tehtyä, ensimmäisen parin jopa kudoin junassa välillä Vaasa-Rovaniemi-Vaasa. Lankana Sirmione Sock Yarn ja puikot olivat 2½ mm.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Ängri Böötsi


Kuten (melkein) kaikki pikkulapset nykyään, kummipoikani on suuri Angry birds fani: löytyy hupparia ja ties mitä niihin liittyvää. Alkuperäinen ideani oli tehdä hänelle synttärilahjaksi (synttärit olivat maaliskuussa) Angry birds pehmolelu, mutta jostain syystä se ei ihan valmistunut ajallaan. No, nyt kun kummipoika tuli yökylään muutamaksi päiväksi, tein vihaisen linnun loppuun. Kyllä se taisi olla mieluinen, ja omastakin mielestäni siitä tuli ihan hyvän näköinen. Ohje on Novita talvi 2012 -lehdestä ja lankana käytin Seiska veikkaa ja koukun koko oli 3 ½ mm.

Like (almost) all kids nowadays, my godson is a huge Angry birds fan: he has all kinds of stuff, like a hoodie with their logo. My original idea was to crochet him an angry birds toy for his birthday (which was in March), but I couldn't quite finish it in time. Well, the next good opportunity to give it to him was when he came to visit me for a few days. I think he liked it a lot and I also like the way it turned out. The pattern is from Novita winter 2012 magazine, the yarn is Seven brothers and the hook is 3 ½ mm.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

40 myssyä


Kävin tänään kontrollissa ja vein samalla sytomyssylähetyksen Vaasan keskussairaalan sytostaattiosastolle. Myssyjä kertyi kaiken kaikkiaan 40. Kiitos kaikille myssyjä lahjoittaneille! Kovasti hoitajat olivat siellä taas tyytyväisiä kun saivat myssyjä. Yllä olevassa kuvassa näkyvät Rantapuikon tekemät myssyt. 

I had my checkup today at the hospital and I delivered the chemo hats to the hospital as well. The nurses in the chemo ward were really happy to get a new batch of hats. Thank you all who made hats for this spring's campaign! In the picture above you can see hats made by Rantapuikko.

Nämä viisi myssyä olivat viimeiset itse tekemäni: Butterfly hat Tennesseestä, raitamyssy Schachenmayr Miraclesta. vihreä myssy Drops cotton lightista, violetti myssy Drops Muskatista ja raitamyssy näistä kaikista lopuista langoista.

These five hats were the last ones I made: Butterfly hat with Novita Tennessee, Pink stripe hat with Schachenmayr Miracle, green hat is made of Drops cotton light, the purple hat of Drops Muskat and for the last one I used all of the above.


Nämä neljä hattua tulivat neulekahvilan kanssaneulojilta, materiaalina puuvillaa ja soijaa.

These four hats were made by fellow knitters in the knitting cafe, materials are cotton and soy.


Vielä maanantaina sain tällaisen satsin myssyjä työkaverilta ja neulekahvilaystävältä.

On Monday I got these hats from a colleague and a friend from the knitting cafe.

Ja tässä kaikki neljäkymmentä myssyä, mukavan värikäs kokoelma erilaisia. Toivottavasti jokaiselle löytyy tyytyväinen omistaja. Suurin osa myssyistä oli tosin pientä tai keskikokoa, suuria kokoja ei ollut kuin muutama. No, seuraavalla kerralla täytyy panostaa myös isompiin kokoihin. Eli aion kyllä jatkaa myssykeräystä, en vain vielä tiedä milloin olisi seuraavan keräyksen aika. Mutta ilmoittelen siitä kyllä hyvissä ajoin.

Here is the whole colorful lot: 40 hats. I hope each and every hat finds a happy owner, even though most of the hats are small or medium-sized. There were not that many large sizes. Well, there is always next time, because I'm definitely going to continue this. I don't know when the next campaign is, but I'll let you know in good time. 

torstai 28. maaliskuuta 2013

Maaliskuun myssyt


 Vaasan sytomyssykampanja lähestyy loppuaan, vien myssyt sairaalaan 9.4, joten vielä ehtii pääsiäisenkin jälkeen myssyjä tuoda vaikka Pirjoliisaan. Olen itsekin myssyjä tehnyt, nämä seitsemän ovat valmistuneet tämän kuun aikana. Lankoina olen käyttänyt Puro Batikia, Schachenmayr Miraclea ja Katia Bombayta. Muissa myssyissä on ollut ihan perusmalli, mutta pinkki myssy on tehty Butterfly hatin ohjeella.


The chemo hat campaign is about to end now in Vaasa. I will take the hats to the hospital 9 April, so there's still time to make one or two. I've knitted these seven hats in March, using Puro Batik, Schachenmayr Miracle and Katia Bombay. Most of the hats have a very basic pattern, except for the pink hat, with which I used the Butterfly hat pattern. 

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Sukkia hyväntekeväisyyteen

Vaasassa kerättiin helmikuun aikana sukkia lastenkotiin ja perhetukikeskukseen. Olimme ystävien kesken jo vuoden alussa päättäneet, että tämän vuoden projektimme on kutoa 13 paria sukkia vuonna 2013. Päätimmekin sitten, että muutaman sukkaparin kudomme hyvään tarkoitukseen. Itse ehdin kutoa nämä neljä paria erikokoisia perussukkia 7 veljeksestä ja Nallesta.

Muitakin hyväntekeväisyyskohteita riittää, Vaasassa kerätään sukkia myös vastasyntyneille Vaasan keskussairaalaan. Tuosta projektista lisää löytyy täältä.

Itse kerään vielä tämän kuun loppuun asti sytomyssyjä Vaasan keskussairaalaan. Muutaman myssyn olen itse jo ehtinyt tekemään, ja tänään lähti puikoille taas yksi.

There are many charity projects going on right now. Me and my friend knitted socks that were donated to children in an orphanage and a family shelter. I knitted these 4 pairs, they are all basic socks of different sizes. 

Another charity project is socks for newborn babies in the Vaasa city hospital. More about that in this blog.
The chemo hat project still continues until the end of the month. I've made a few hats already, and started one more today.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Pellavapää

Amiguruminukke
Pattern: Stitch
Yarn: 7  veljestä, Nalle
Hook: 3½ mm

Halusin tehdä vaihteeksi amiguruminuken, ja sain siihen hyvän tilaisuuden kun siskontyttö täytti 3 vuotta. Lahja tulee vähän myöhässä, mutta toivottavasti on tykätty. Noita nukkeja on aina kiva tehdä, jokaisesta voi tehdä vähän erilaisen. Noudatin periaatteessa Stitchin mallia, mutta tein nukesta vähän pienemmän ja käsistä erilaiset. Myös kasvot ovat erilaiset kuin mallissa.

I wanted to crochet an amigurumi doll for a change, and I got a good chance to make one when my niece turned three. The gift will be a bit late, but I hope she'll like it. I love making those dolls, every doll is a bit different. This is a bit smaller than in the pattern, and the hands and the face are a bit different too.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kevään 2013 sytomyssykampanja Vaasassa

Minulta on jo kyseltykin, keräänkö vielä sytomyssyjä Vaasan keskussairaalaan. Kyllähän minä niitä kerään, joten kaikki kiinnostuneet, lähettäkää niitä minulle maaliskuun loppuun mennessä. Samat perussäännöt pätevät kuin ennenkin, eli:

  • langan tulisi olla jotain kutittamatonta, esimerkiksi puuvillaa, bambua tai akryylia.
  • myssyt voivat olla virkattuja tai kudottuja ja minkä kokoisia ja värisiä kuin haluat tehdä
  • laita mukaan lappu, josta käy ilmi myssyn koko, materiaali ja pesuohjeet
Myssyjä voi lähettää minulle esim. postin kautta, osoitettani voi kysyä sähköpostitse osoitteesta miulimaria at gmail.com. Voit viedä niitä myös neulenettikahvila Pirjoliisaan tai voimme sopia myös tapaamisen.

Erilaisia myssyohjeita löytyy esimerkiksi Seijasiskon blogista.

Otin itse jo varaslähdön ja tein erilaisia myssyjä puuvilla- ja akryylilankojen jämistä. Muut myssyt ovat ihan perusmyssyjä, sileää neuletta ja erilaisia raitoja. Alhaalla vasemmalla on perhosmyssy, jonka ohje löytyy täältä.

Toivottavasti teiltä löytyy intoa tehdä myssy tai pari. Laittakaa kommenttia, jos teillä on jotain kysyttävää.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

2012 Statistics

Aloitin vuonna 2011 pitämään kirjaa langankulutuksesta ja lankahankinnoista, ja viime vuonna sama meno jatkui. Viime vuoden tavoitteena oli saada vähän lankavarastoa laihdutettua ja yrittää keksiä olemassa olevista langoista projekteja eikä aina ostaa uutta lankaa. Tässä onnistuinkin, sillä lankaa tuli hankittua/saatua 6698 grammaa ja lankaa kului pois 7176 grammaa. Eli lankavarasto keventyi 478 grammalla.

I started keeping record of all the yarn I got/bought and all the yarn I used in 2011. I continued doing that last year with the goal of "losing weight" of my yarn stash. I managed to do that because I bought/received 6698 grams and used 7176 grams of yarn. So my yarn stash got 478 grams lighter.
 Viime vuoden teemana olivat isoäidinneliöt ja niistä tehdyt käsityöt. Näitä tossuja tuli tehtyä aika monta paria vuoden mittaan, ainakin kymmenen paria.

Last year's theme was granny squares and I made at least ten pairs of these granny square slippers during the year.
 Isoäidinneliöpeittoja valmistui kolmen hengen porukalla myös useampi. Tässä minulle tehty peitto. Jokainen meistä teki 16 neliötä.

We also made several granny square afghans in our group of three friends. Here's the afghan we made for me. Each of us crocheted 16 squares.
 Näitä conversesukkia tein myös useamman parin, suurin osa niistä oli tilaustöitä.

I also made several pairs of converse socks, most of them were ordered by friends.
 Keräsin myös viime vuonna sytomyssyjä ja lahjoitin ne sairaalalla ystävänpäivänä. Myös tänä vuonna tarkoitukseni on myssyjä kerätä, kunhan saan sovittua siitä sairaalan kanssa.

I collected chemo hats also last year and I donated them on Valentine's day. I'm also planning to collect them this year, once I make the arrangements with the hospital.
Pari vaatekappalettakin viime vuonna valmistui, muun muassa tämä kudottu pitsipuuvillatakki.

I knitted or crocheted a couple of garments for myself too. One of them was this knitted cotton cardigan.

Amigurumeja valmistui myös muutama. Tämä hassu kananen valmistui pääsiäiseksi.

I also made a few amigurumis. This crazy hen was born before Easter.

Tälle vuodelle ei ole vielä kovin tarkkoja suunnitelmia, paitsi että yritän saada lankavarastoa laihdutettua entisestään, ja jotain uutta ja haastavaa olisi kiva tehdä. Mitä se sitten olisi, se selviää myöhemmin.

I haven't made any specific plans for this year yet, except that I try to lighten my yarn stash further. I would also like to try something new and challenging, whatever that is.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Lupauksia - Resolutions

Tein jouluksi jonkin verran itse lahjoja, virkattuja tossuja, virkattuja patalappuja ja yhdet sukat. Ne sujahtivat kuitenkin pakettiin semmoisella vauhdilla, etten läheskään kaikista muistanut tai ehtinyt ottaa kuvia. Ainoat kuvat, jotka löytyivät, olivat nämä:

I made some Christmas gifts for friends and family, crocheted slippers, potholders and socks. I wrapped them up in such a hurry that I didn't remember to take pictures of most of them. I only found these two pictures now:
 Virkattuja isoäidinneliötossuja tein seitsemän paria, mutta kuvan muistin ottaa vain näistä. Malli löytyy Dropsin sivuilta. Lankana käytin 7 veikkaa ja koukku oli 3½ mm. Noihin jää kyllä ihan koukkuun, kirjaimellisesti.

I made seven pairs of crocheted granny square slippers. The pattern can be found here. I used 7 brothers and a 3½ mm hook. I got really hooked on making those (pun intended!).
Nämä perussukat (vaatimattomasti kokoa 46) menivät veljenpojalleni. Lankana myös 7 veljestä, puikot 3½ mm.

I knitted these basic socks for my nephew, the yarn I used was also 7 brothers and needles were 3½ mm.

Olen ollut viime aikoina ihan liian laiska tämän blogin suhteen. Toki olen myös tehnyt vähemmän käsitöitä, mutta bloggaaminen valmistuneista töistä on selvästi vähentynyt. Suurin syy on varmaankin ollut, että vapaa-aika tuppaa menemään meidän 8 kk ikäisen shelttineidin kanssa ja muihin harrastuksiin jää vähemmän aikaa. Lupaan kuitenkin tänä vuonna olla ahkerampi. Laskeskelin juuri yhteen viime vuoden langankulutusta ja ostettuja lankoja, siitä varmaankin seuraavassa postauksessa tarkemmin.

I've been a far too lazy blogger lately. I haven't knitted or crocheted quite as much as before, but still I could have done better. The biggest reason is that most of my free time is spent with our sheltie puppy who is now 8 months old. But I promise to be better this year and blog more often. I just added up my yarn consumption and intake, but more about that in my next post.

Hyvää uutta vuotta minun ja Tessan puolesta! Happy New Year from me and Tessa!